ERÄS ISOJAON PIONEERI

Isojako käynnistyi Uudellamaalla toden teolla vuoden 1757 Isojakoasetuksen jälkeen, kun isojakoa haluavan maanomistajan ei enää tarvinnut saada naapuriensa hyväksyntää aikeilleen. Mutta jo tätä ennen muutama aikaansaava asukas yritti edistää isojakoasiaa kylässään. Eräs tällainen oli kornetti Lars Lindcranz, kornetin puustellien haltija Sotungin kylästä nykyisen Vantaan alueelta.

Kornetti Lindcranz oli haastanut kylän talonpoikien kanssa naapurinsa, Nygårdin ratsutilan omistajan Hans Mårtenssonin vuoden 1755 talvikäräjille. Kantajat anoivat, että käräjäoikeus määräisi peltojen ja niittyjen tasauksen sekä isojakomittauksen toimitettavaksi. Tämä oli todennäköisesti aivan ensimmäisiä isojakoanomuksia Uudellamaalla. Mutta mistä voi olla varma, että juuri kornetti Lindcranz oli anomuksen takana? Nimellisestihän isojakoa anoivat kaikki kylän maanomistajat Nygårdin ratsutilaa lukuun ottamatta.

Lindcranzin keskeiseen rooliin viittaa se, että hän oli vuotta aikaisemmin haastanut kaikki naapurinsa käräjille pelto- ja niittyjaon tasauksen vuoksi. Hänellä oli mielestään vähemmän pelto- ja niittymaata kuin naapureillaan suhteessa talojen verolukuihin. Isojaosta ei käräjäoikeuden pöytäkirjan mukaan puhuttu mitään.

Maariidan käsittelyä jouduttiin lykkäämään ensin vuoden 1754 syyskäräjille ja sitten uudelleen talvikäräjille, ja nyt isojako oli liitetty mukaan anomukseen.
Syksyn ja talven aikana kornetti oli siis saanut puhuttua naapurinsa isojaon puolelle, Nygårdin ratsutilaa lukuun ottamatta. Ratsutilan omistaja ei kannattanut isojakoa, sillä hänen mukaansa muiden naapurien pellot ja niityt olivat paljon huonommassa kunnossa kuin Nygårdin ratsutilan tilukset. Uudesta maajaosta olisi vain haittaa ratsutilalle. Käräjäoikeus asettui kuitenkin kantajien puolelle ja määräsi vuoden 1749 asetuksen perusteella isojaon toimeenpantavaksi Sotungin kylässä.

Asia ei ollut kuitenkaan tällä selvä. Isojakotoimitukset eivät syystä tai toisesta alkaneet.

Muutama vuosi edellisten tapahtumien jälkeen kauppias John Sederholm osti Hakunilasta ratsutilan ja Sotungista Smedsin perintötilan. Hakunila kuului Sotungin kanssa samaan jakokuntaan.
Tämän jälkeen Sederholm haastoi Hakunilan ja Sotungin asukkaat vuoden 1760 syyskäräjille, sillä hän oli aikeissa anoa peltojen, niittyjen ja metsän isojakoa. Käsittelyn kukuessa ilmeni, ettei Sederholm ollut tietoinen aikaisemmasta anomuksesta. Yhtä kaikki tällä kertaa anomus johti tuloksiin, vaikka jakoperuste aiheuttikin riitoja maanomistajien välille. Isojakotoimitukset aloitettiin Sotungin ja Hakunilan kylissä toukokuussa 1761 maanmittari Nils Westermarckin toimesta. Jako vahvistettiin käräjillä marraskuussa 1762.

Miksi kornetti Lindcranz ei onnistunut saamaan isijakoa alulle? Isojakoasiakirjojen mukaan Lindcranz ei enää asunut Sotungissa isojakotoimitusten alkaessa vuonna 1761. Kenties muut maanomistajat eivät olleet riittävän innokkaita viemään isojakoa eteenpäin? On myös mahdollista, että Nygårdin ratsutilan haltija onnistui jarruttamaan toimitusten alkuunpanoa, kunnes vuoden 1757 isojakoasetus antoi Sederholmille paremman selkänojan viedä uudistusta eteenpäin.

Kornetti Lars Lindcranz oli joka tapauksessa eräs ensimmäisiä isojaon pioneerejä Uudellamaalla. Hänet on syytä nostaa esiin senkin vuoksi, että hän toi vuoden 1755 talvikäräjille isojakoanomuksen ohella kyläjärjestyksen, jotka olivat Uudellamaalla erittäin harvinaisia. Kyläjärjestyksen mukaan Lindcranz oli oltermanni eli kylän vanhin, jonka tehtäviin kuului kutsua kylän väki koolle sopimaan, milloin pellot kynnettiin tai mitä viljalajikkeita kylvettiin jne.

Kornetti Lindcranz ei siis pyrkinyt isojaon avulla pääsemään eroon ns. vainiopakosta, jota monet aikalaiset pitivät maanviljelyn suurimpana esteenä.
Todennäköisesti kummankin keinon, isojaon ja kyläjärjestyksen, avulla hän pyrki tuomaan järjestystä ja selkeyttä maanomistusoloihin ja maatalouden harjoitukseen.

Lähde: Sukutieto 4/2008.