Karjalassa kehitykseen vaikutti myös Käkisalmen läänin siirtyminen Ruotsalaisten omistukseen vuonna 1617. Se vaikutti alueen väestön keskuudessa maastapakoon. Verotus muuttui ankarammaksi kuin Venäjän alaisuudessa sekä väestön uskonto, ortodoksisuus, kiristi asioita. Karjalan alueen väestä muutti 2/3 osaa Venäjän puolelle.

Autiotilat:
Tämä johti myös siihen, että Karjalan alueella muodostui autiotiloja, joka johtui raskaasta verotuksesta. Verotus oli niin ankaraa, että jotkut olivat pakotettuja lähtemään tilaltaan ja jättämään viljelyksensä. Näistä tiloista muodostui kruunun tiloja, jotka sitten joutuivat torpparien viljeltäviksi. Tilalle ilmeisesti muutti myös Pietari Martinpoika Haukan jälkeläiset Hannilasta Velkulaan vuonna 1786.
Alkuun...

Sodat:
Karjalan alueella käytiin ruotsalaisten ja venäläisten välillä ryöstöretkiä toisten alueille. Kylät ryöstettiin ja osa väestä joutui surmatuksi. Ruotsin ja Venäjän välillä käytiin ns. Iso-Viha, joka päättyi 1721 solmittuun Uudenkaupungin rauhaan, jonka tuloksena muodostui sitten mm. Antrean pitäjä ja Jääsken pitäjä menetti noin puolet hallitsemastaan alueesta. Alkuun...

Kun sitten käytiin ns. Pikku-Viha, joka päättyi Turun rauhaan vuonna 1743 ja jossa Ruotsin ja Venäjän raja siirtyi Kymijokeen, liitettiin Venäjään myöskin Lappeenrannan ja Savonlinnan kaupungit. Tästä alueesta tuli ns. VANHAN SUOMEN ALUE, jossa voimaan tulivat Venäjän määräykset, vain Ruotsin kieli säilyi ennallaan. Alkuun...

B TORPPARIT JA ERI TORPPARITYYPIT

Koko Suomihan joutui torpparilaitoksen piiriin. Ruotsin kuningas puolestaan lahjoitti sotaväen upseereilleen laajoja tila-alueita Länsi-Suomen alueelta kartanoille ja aatelisille ( rälsseilleen ) hallintaan ja näin torpparijärjestelmä tuli voimaan koko maassa.
2. RÄLSSIN OLEMUS
3. SELVITYS TORPPAREISTA, joka osoittaa torppareiden vaikutusta 1901.
Karjalan alueen torpparit.
Iso- ja Pikku-Vihan sotien seurauksena voidaan katsoa alkaneen Karjalan alueen torppareihin liittyvät asiat. Venäjän keisari lahjoitti alueellaan olevia tiloja upseereilleen ja niin joutui Karjala Lahjoitusmaa-alueeksi joita olivat ennen hallinneet ja viljelleet talonpojat. Esimerkiksi 1730-luvulla noin 3/4 Viipurin maakunnan ja Käkisalmen läänin eteläosan tiloista kuului lahjoitusmaihin. Suuria yhtenäisiä lahjoitusmaa-alueita oli 1760-luvun tienoilla Kannaksella Muolaa, Valkjärvi, Pyhäjärvi, Rautu, Sakkola ja Kivennapa. Käkisalmen pohjoispuolella Jaakkimaa, Kurkijoki, Hiitola ja Parikkala ja pysyvästi Salmin - Suojärven alue. Antrean osalle tuli sitten 1600-luvulla lahjoi

Tilat:
Paukkulassa joutui Eerikki Paukkunen menettämään tilansa luutnantille sekä Eerikki Hanninen 1/4 osa manttaaliaan. Rahikkalassa Pekka Matinpojan tila joutui 1682 armeijan rumpalille, Welkulassa Jääskessä Maunu Welkulan tila joutui lahjoitustilaksi. Kavantsaaren kartano taas puolestaan joutui 1726 Ivan Shuvalovin hallintaan. Kartanolla oli hallussaan 25 torppaa. Tämän lisäksi Antreassa ylikomendantti Coulon sai Antreasta 111 tilaa hallintaansa. Kartanoita, joissa oli torppia, olivat Saviniemi 4 torppaa, Niemi, Alakuunu Kirvusta sekä Seitsola Antreassa. Tilat joutuivat Lampuotien viljeltäviksi. Heidän piti 10 vuoden aikana osoittaa, että tila oli ollut heille perintötila. Jos ei pystynyt tätä osoittamaan, oli heidän tehtävä tilan kanssa sopimus, jolla he lupaavat viljellä tilaa kuten torpparit yleensä. Jos sopimusta ei tehnyt, häädettiin heidät 1837 annetun lain perusteella tilaltaan. Lisäksi lahjoitusmaista annetun asetuksen perusteella vuonna 1783 kiellettiin muuttamasta pois kotikylästä. Määräyksillä ja lain suomien asetuksien perusteella haluttiin lampuodit ja torppa sitoa näin maahan ja saatiin näin työvoimaa lahjoitusmaa-alueiden omistajille. Parhaat pellot saatiin näin kartanoille. Torpparit, saatuaan torpan, ryhtyivät raivaamaan peltoa lisää, jos voimia riitti. Torppareille oli määrätty kesäaikana 11 tuntia pitkät työpäivät ilman ruokatuntia sekä talvella 9 tuntiset päivät. Päivät olivat niin pitkiä ettei paljon riittänyt voimia lisätöiden tekoon torpassa. Sitä kuitenkin harrastettiin ja raivattiin näin peltoa lisää. Lahjoitusmaa-alueista tuli sitten rälssitiloja vuonna 1826 lähtien ja torpparit olivat näin rälssitilojen alaisia. Alussa tehtiin vain suullisia sopimuksia ehdoista, joilla torppaa pidettiin. 27.06.1775 annettiin laki Iso-Jaon toimeenpanemisesta. Laissa edellytettiin vuokrasopimuksen tekemisestä kirjallisena ja sopimuksen ottamisesta käräjäoikeuden pöytäkirjaan. Sopimus ei kuitenkaan ollut tämän perusteella pakollista. 10.11.1892 Keisarillinen asetus sisälsi sitten sääntöjä torpparisopimuksesta. Vasta 19. 06. 1902 säädettiin laki maanvuokratusta maasta. Se edellytti, että sopimukset piti tehdä kirjallisena sekä merkittävä määrätty vuotuinen vuokranmaksu. Vuokra-aika sai olla enintään 50 vuotta tai elinaika, joka myöhemmin 12.3. 1909 muutettiin 100 vuodeksi. Samana vuonna myös säädettiin, että kuntiin oli muodostettava kunnalliset lautakunnat valvomaan, että vuokrasopimukset tulisivat tehdyiksi ja että ne olisivat lain mukaisia. Lampuotilaiset joutuivat taistelemaan oikeuksistaan. Tottelemattomat talonpojat häädettiin keisarillisilla määräyksillä tiloiltaan ja kodeistaan. He tulivat takaisin, mutta toimenpiteet kovenivat: irtain tavara vietiin taloista pois, ovet ja ikkunat rikottiin ja Kasakat toimivat voutien apuna raipparangaistuksia, isännat vietiin esim. linnoitustöihin. Maat olisi tietysti voinut lunastaa takaisin, mutta lampuotilaisilla ei ollut siihen olemassa varoja. Vasta 1860-luvun alussa, kun säätyvaltiopäivät kutsuttiin vuoden 1809 jälkeen koolle, alettiin myöntää varoja lahjoitusmaiden lunastamiseen. Lunastamisen suoritti valtio. Valtio maksoi täyden hinnan eikä ryhtynyt pakkoluovutukseen, vaan osti maita silloin kun niitä vapaassa kaupassa oli saatavissa. Tilojen myyntiä asukkaille viivästytti isojako ja sen yhteydessä toimitettava verollepano. Karjalassa isojakoa viivytti Vanha-Suomen alue. Se oli Venäjän autonomista aluetta. Talonpojat olivat sinä aikana valtion lampuoteja. Isojako Karjalassa voitiin toteuttaa vasta 1800 – luvun puolella. Suomen valtio sitten lunasti näitä lahjoitusmaa-alueita. Lunastuksiin oli käytetty vuoteen 1880 mennessä noin 17 milj. silloista markkaa ja käsitti noin 1 milj. hehtaaria, joka vaikutti toimeentuloa n. 100 000 talonpojalle.

2. YHTEISKUNNAN RAKENTEEN MUUTOS:
1800-luvun loppuvuosina alkoivat vanhat aateliset rakenteet murtua ja tilalle tulivat alkavan kapitalismin merkit. Tärkeimpänä merkkinä tästä on olemassa höyryn vapautuminen, joka sai aikaan teollisen kehityksen. Alkoi muodostua mm. puuvillateollisuutta. Maaseudun vilkastuminen, väestön lisääntyminen teki mandolliseksi työvoiman saannin perustettaviin teollisuuslaitoksiin. Näistä on huomioitava esim. Puuvillateollisuus Forssan ja Tampereen alueille. Naistyövoiman työnsaanti helpottui. Työväestön lisääntyminen vaikutti taas puolestaan maaseudun torpparien asemaan. Torppareita Viipurin läänissä oli v.1870 2763 torppaa. (Tilasto koko maasta). Torpparien asema oli rankkaa. Siksi heidän taholtaan alettiin järjestäytyä ja yritettiin parantaa olevia oloja yhteistoiminnan kautta. Torpparit kokoontuivat ensimmäiseen edustajakokoukseensa 9-12. huhtikuuta 1906 Tampereen työväentalossa, jossa asetettiin torpparien keskustoimikunta, jonka tehtävänä oli ohjata ja valvoa torpparien työtaisteluja. Nähtiin, että ainoa keino parantaa elämää, oli ryhtyä avoimeen taisteluun kartanoiden omistajia vastaan. Avoin taistelu tuli Laukon kartanossa, 150 torpparia julisti lakon 20.05.1906, josta seurasi sitten torpparihäädöt. Se tietysti vaikutti osaltaan myös siihen, että torppareista suuri osa oli mukana 1917-1918 sisällissodan taisteluissa punaisten puolella. Suomi oli saanut itsenäisyytensa Neuvostoliitolta 31.12.1917.
Torpparit anoivat torpan vuokra-alueita lunastettavaksi itselleen. 15.10.1918 laadittiin laki vuokra-alueiden lunastamisesta. Se koski kaikkia muita paitsi valtion, kunnan ja seurakunnan virkataloja. Lailla ei ollut kovin suurta vaikutusta. 11.03.1921 / 67 tuli voimaan Laki vuokramiehen turvaamisesta häädöltä, vuokra-aluetta koskevan lunastamismenettelyn kestäessä sekä vuokrasuhteen jatkamisesta. 30.03.1922 / 73 saatiin laki valtion virkataloihin kuuluvain vuokra-alueiden lunastamisesta sekä virkatalojen käyttämisestä eräissä tapauksissa. 20.05.1922 / 129 saatiin laki valtion metsämaiden asuttamisesta ja niillä olevain vuokra-alueiden lunastamisesta. 25.11.1922 / 278 annettiin laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin ( Lex Kallio ). Tämä laki mahdollisti lisämaan hankinnan niille, jotka olivat saaneet vuoden 1918 lain mukaan lunastaa maata itselleen. Tämä laki mahdollisti maanlunastuksen myös niille, joilla ei aikaisemmin ollut lunastuslain mukaista mahdollisuutta lunastaa maata itselleen. Torpparien vapautus tuli käytäntöön vasta tämän Lex Kallion kautta. Kalastustorppain lunastus taas annettiin 18.1.1924. Yhteiskunnan muutos 1990–luvulla globaaliseksi markkinataloudeksi.
Alkuun...

TORPPARI JA TORPPARIN MÄÄRITELMÄ
TORPPARI on pieni maanviljelija, joka on maaomistajalta määrätyksi ajaksi vuokrannut määrätyn maa-alan, josta han suorittaa enemman tai vahemman tarkoin madrattya vuotuista vuokraa vastaan joko rahassa, luonnon tuotteilla tai työllä. ( Waren 1896: 219-220 )
TORPPARI on määriteltävä osaksi talonpoikaisväestöä, jonka kuitenkin erotti talollisväestöstä erityinen Maanvuokrasuhde ja siihen liittyvä yhteiskunnallisen vaikutusvallan puute.
TORPPANA on pidettävä määrätty maatilan alue, joka maanviljelyksen harjoittamista varten vuokralle annetaan ja on varustettu siihen tarkoitetuilla rakennuksilla tai aiottu niillä vastustaa ( asetus 27.2.1909 ).
TORPPARI joutui talollisten ja kartanoiden työvoimaksi. He suorittivat samalla myöskin uusien viljelysten raivausta. Vuonna 1683 annettiin asetus, jonka perusteella torppia voitiin perustaa vain rälssitiloille.

ERILAISIA TORPPATYYPPEJÄ
1. VARSINAINEN TORPPA ( TORP )
VUODEN 1909 maanvuokra-asetuksen mukaan varsinainen torppa eli maatorppa ( jordtorp ) oli maanviljelystä varten vuokrattu päätilan osa, jota viljeltiin itsenäisinä.
2. VIRKATALON TORPAT
Torpat, jotka kuuluivat kruunutilojen piiriin, kuninkaan kartanot, karjatalot, sotilas- ja siviilivirastojen virkatalot, kirkollisvirastojen palkkatilat ja sairashuonetilat.
3. PERINTÖTORPPA ( BORDETORP )
Syntyivät 18.2.1767 annetun kuninkaallisen asetuksen perusteella. Kotitilastaan perintö-osuutenaan torpan viljelykseen saaneet torpparit saivat asetuksen mukaan vakinaisen hallinnan tilaansa, mistä alkoi nk. perintötorppien syntyminen. Perintötorpat voitiin erottaa itsenäisiksi tiloiksi 12.6.1895 annetun maanjakolainsäädännön mukaan. Anomus tilan erottamisesta itsenäiseksi tilaksi oli tehtävä 10 vuoden kuluttua lain voimaantulosta. Torppa voitiin erottaa tilaksi ilman lunastusmaksua.
4. KRUUNUNMETSÄTORPPA ( ICRONOSKOGSTORP )
Kruununmetsätorpat ovat kruunun metsiin perustettuja vuokraviljelyksiä. Hallintaoikeus perustuu tavalliseen kruunun kanssa tehtyyn vuokrasopimukseen, joka tehdään 25 vuodeksi määrättyä vuokraa vastaan. Senaatti on vahvistanut 8.3.1897 kaavan, mutta ei ole olemassa mitään erityista näitä koskevaa lainsäädäntöä. Metsätorpat ovat oikeudellisesti erotettava kruununtorpista.
5. KRUUNUNTORPPA ( KRONOTORP )
Kruununtorpat, jotka on erotettava kruunun metsätorpista, ovat kruununmaalle perustettuja itsenäisiä asuttuja tiloja, joille pienien tiluksiensa vuoksi ei ole voitu panna manttaalia, vaan jotka suorittavat kruunulle määrätyn raha- tai jyväveron. Muuten torpat ovat samojen säännösten alaisia kuin tavalliset kruununtalot. ( Saraste § Lilius § Rautapad § Selachius 1914 )
6. VEROLLEPANTU TORPPA ( SKATTELAGDE TORP) ks. myös KRUUNUNTORPPA. "Verollepannut torpat ovat maanviljelystiloja, jotka aikanaan eivät täyttäneet sitä manttaalimäärää, joka olisi vaadittu niiden taloksi muodostumiselle. Siitä syysta tällaisia verollepantuja torppia ei pantu manttaaliin, vaan niiden on suoritettava vero muuten". Torpat saattoivat olla joko perintö- tai kruununluonteisia. Kruununluontoiset verollepannut torpat ovat kruununtorppia, jotka on erotettava kruunun metsätorpista eli valtion metsämailla olevista vuokra-alueista. Torpat merkittiin maakirjaan ( Haataja : 780-781)
7. KALASTUSTORPPA ( FISKETORP )
"Kalastustorpaksi katsotaan sellainen maatilan alue, joka kalastusoikeuksineen tilan yksityisellä tai siihen ja muihin tiloihin yhteisesti kuuluvalla vesialueella on pääasiallisesti kalastuksen varassa elavan henkilön vuokralla hallittavana ja asuttavana tai asuttavaksi aiottu". ( Hakkila 1938 ) On saattanut karjalassa olla meren tai Laatokan rannalla olevia torppia.
8. SOTILASTORPPA ( SOLDATETORP )
Ruotujakolaitoksen aikana miehistölle rakennetut torpat, jotka olivat saajallen palkkaetuja (von Bonsdorf v 1833). Karjalan alueella olevat ruotumiesten, rakuunain ja reserviläisten torpat joutuivat vuonna 1811 vuokrataloille. Sotilaiden oli jatettava ja etsittävä toimeentulonsa muualta.
9. LAMPUOTI ( LANDBONDE ) tai LAMPUOTILA
Lampuotitila ( Landbolagenhet) on kokonainen itsellinen tila, joka annetaan vuokralle maanviljelykseen käytettäväksi. Tila on sellaista vuokralla olevaa viljelykseen käytettäväksi aiottua tila, joka hallintansa puolesta on jonkun toisen tilan, päätalon alainen. Sitä ei lueta itsenäiseksi tilaksi, jonka vuokraukseen on sovellettava 1902 vuoden asetuksen säännöksiä. Karjalan alueella joutuivat viljelijät lahjoitusmaa-alueeksi vuoden 1721 ja 1743 sotien jälkeisiltä ajoilta. Venäjän keisari luovutti valtaamiltaan alueilta suuria alueita sotilailleen korvaukseksi käymästään sodasta. Maata jaettiin suuryrityksille ja tilan asukkaat saivat 10 vuoden asumisoikeuden tai osoittaa, että tila oli heidän perintötilansa. Ellei näin ollut, tilalliset joutuivat entisille omille tiloilleen lampuotilliseksi. Jos tästä ei tehnyt sopimusta 1837 lain nojalla, joutivat he häädetyksi ja määrättiin heille verot etta päivätyöt.
10. MÄKITUPALAINEN ( BAKSTUGN )
Mäkituvan asukkaasta käytettiin nimitystä mäkitupalainen ja myöhemmin nimitystä 2.7.1762 Ruotsin kuninkaan asetuksella sallittiin maanomistajille ja talojen pitäjille oikeus rakentaa tiloillensa naineille palkollisille mäkitupia ja asuinsijoja. 12.3.1909 annetulla maanvuokra-asetuksella määriteltiin mäkitupa-alueen vuokralle annetuksi asunto-tontiksi, joka oli alueeltaan liian pieni pääelinkeinona harjoitettavaan maanviljelyksen. 15.10.1918 lunastuslaki mahdollisti yksityisen maalla olevan mäkituvan lunastamisen.
11. ARENTILAINEN ( ARRENDATOR ) ON MAANVUOKRAAJA

Alkuun...

12. LÖYSÄ JA LOINEN
Tarkoittaa ITSELLISTÄ
INHYSING tarkoittaa myös ITSELLISTÄ
HUSKONA ITSELLISNAINEN
HUSMAN ITSELLISMIES.
-kuuluivat väestöön, jotka maksoivat henkirahan ja suorittivat pieniä palveluksia kaupungeille ja porvareille. He olivat epäonnistuneita elämässään. He saattoivat olla sairaita tai sotamiesten tai laivamiesten vaimoja, kruunun laivamiehiä sotalaivoja varten. He voivat olla myös käsityölaisiä, kirkon- ja talonvahteja, varsinkin kaupunkeihin tulleita naisia. Jotku saivat kausityötä niiden apulaisena, jotka hoitivat kaupuinkilaisten peltoja ja karjaa.

Alkuun...

13. SAVULUKU (Riiketal)
Veron maksamisen perusteena ymmärretään "savulla" jokaista itsenäistä ruokakuntaa eli taloutta. Sen mukaan suoritetuista veroista ks. käräjäkapat.
Hakkila, Esko: Lakiasian käsikirja. Savuluku. WSOY. Helsinki 1938, s. 963.

14. KÄRÄJÄKAPAT (Tingsgastning)
Tämä henkilökohtaista luontoa oleva vero johti alkunsa maalaisväestöllä jo ikivanhoina aikoina olleesta velvollisuudesta suorittaa kustannukset tuomarin ja laamannin olosta käräjillä. Sitä maksettiin vanhempien asetusten mukaan 4 kappaa viljaa jokaiselta maalla olevalta itselliseltä ruokakunnalta eli savulta. Tuomari ja lautakunta saivat siitä yhteensä kolme kappaa ja laamanni yhden. Laamannille menevää kappaa ei kuitenkaan vuodesta 1887 lähtien ole suoritettu. Tammik. 25 pnä 1886 annetun asetuksen mukaan oli käräjäkappoja velvollinen maksamaan jokainen kihlakunnanoikeuden tuomiopiirissa asuva henkilö, jolla oli oma savu eli erityinen talous ja joka ei erityisen oikeusperusteen mukaan ollut siitä vapautettu. Mainitun asetuksen mukaan vapautettiin näet käräjäkappain maksamisesta kaikkein varattomimmat henkilöt kokonaan, jota paitsi ne verovelvolliset, joiden suoritettavaksi tämä vero edelleen jätettiin, jaettiin varallisuuden mukaan kahteen ryhmään, joista toiseen kuuluvat suorittavat 3 kappaa ja toiseen 1 1/2 kappaa jyviä, puoliksi rukiita ja puoleksi ohria. Jouluk. 29 pnä 1923 annetulla lailla lakkautettiin käräjäkappain eli käräjäjyväin maksaminen tammikuun 1 päivästä 1924 alkaen. Kihlakunnantuomarille maksetaan 1924 vuoden alusta alkaen, niin kauan kuin hän siinä virassa on, joka hänellä sanottuna ajankohtana oli, entisessä järjestyksessä vuosittain lakkautetuista käräjäjyvistä korvaus, joka vastaa tuomiokunnassa vuonna 1923 kertyneitä käräjäjyviä, kulloinkin rahaksi laskettuina edellisen vuoden keskiverohinnan mukaan. Ne kihlakunnantuomarit, jotka virkoihinsa nimitetään tammik. 1 päivän jälkeen 1924, saavat käräjäjyväin asemasta kiinteän palkan, joka maksetaan virka- ja palvelusmiesten palkkauksesta vahvistettujen perusteiden ja tuomiokuntien luokituksen mukaan.
Hakkila, Esko: Lakiasian käsikirja. Käräjäkapat. WSOY. Helsinki 1938, s. 474-475.

Alkuun...

RÄLSSITILAT
RÄLSSI ( FRALSE )
On alkuaan merkinnyt vapaasyntyisyyttä. Tilat ovat haltijalleen täyttä perinnöllistä omaisuutta, joka on ollut vapautettu maaverosta. RÄLSSIOIKEUKSIA alettiin myöntää 1500-luvun lopulla perinnöllisiksi. Oikeudet saanutta aateliskartanoa kutsuttiin Allodiaalisäteriksi. Vuoteen 1723 vain aatelismiehillä oli yksinoikeus omistaa rälssimaata. Vuoden 1789 yhdistys- ja vakuutuskirjan nojalla myös talonpojille myönnettiin oikeus ostaa rälssitiloja lukuun ottamatta täyden rälssin tiloja, joita saivat edelleen omistaa vain aateliset. Tämä rajoitus lakkautettiin 2.4.1864 annetulla asetuksella, jonka jälkeen jokainen Suomen kansalainen voi omistaa myös säteriluontoista vapaamaata. Rälssimaan poikkeusasema verotuksessa hävisi maaveron lakatessa 1.1.1925 kun siirryttiin tulo- ja omaisuusverotukseen. VIIPURIN läänin lahjoitusmaat ovat olleet rälssiluontoisia.
TÄYSRÄLSSIT - RALSSISATERIT
Olivat vapaat kruunulle menevistä veroista sekä ratsupalveluista vuodesta 1562. Rälssisäterit olivat keskiajalla syntyneitä kartanoita, joiden omistajat olivat palvelleet ratsumiehinä verovapautta vastaan. -vanhaa ralssiä ennen 1600-lukua perustetut ja uutta rälssiä 1600-luvulla perustetut rälssitilat. Rälssikarjatalot olivat säteritaloon liitettyjä lampuotitiloja, jotka nauttivat yhtä laajaa verovapautta kuin säteritalotkin.
YLEINEN RÄLSSI.
Puhtaat omistajat nauttivat vakinaiset veron ratsupalveluksen vastikkeena. Verorälssitila eli perintörälssitila on tila, josta kruunu on luovuttaut veron jollekulle vapaatilalliselle. Tilat olivat näin jaetun omistusoikeuden alaisia. Tila oli perintäluontoinen ja perintötilan käyttöoikeus ei kuulunut lahjoitukseen, vain tilan verot. Rälssiverotilat ovat syntyneet siten, että omistaja oli myynyt tahi luovuttanut itselleen omistusoikeutensa vapaatilaan toiselle, mutta luovuttanut vain veron siitä toiselle vapaatilalliselle.
Lähdekirjallisuus: Hakkila Esko: Lakiasiain käsikirja. Maanluonto WSOY Helsinki 1938 s. 595-599.

Alkuun...

MANTTAALI (Mantal)
"Manttaali on maalla olevan maatilan veroluku eli se mitta, joka osoittaa maatilaa rasittavien julkisten suoritusten määrää, ja on siis tilan kameraalisen hyvyyden mitta. Aikaisempina aikoina suoritettiin maaveroja useiden eri verolukujen ja siis useiden veromittojen mukaan. Vähitellen on kuitenkin manttaali muodostunut yhteiseksi maaverojen mitaksi koko maassa, ja siten samalla yhteiseksi tilojen kameraalisen hyvyyden mitaksi. Talojen manttaali on määrätty verollepanossa. Isojaossa on kylän taloille annettu määräala tiluksia manttaalia kohti ja kylälle täten annettu tilusala sitten jaettu talojen kesken jakoperusteen mukaan. Rälssisätereillä, jotka olivat kaikista maaveroista vapaita, ei ole laskettu manttaalia. Myöskään palstatiloilla ei ole omaa manttaalia, vaan niiden manttaali sisältyy emätilan manttaaliin. Kuitenkin on palstatilat lain perusteella 31.12.1926 muutettu myös kameraalisesti itsenäisiksi tiloiksi, jolloin niille on laskettu manttaali. Manttaali muodostaa yleisen jakoperusteen Isojaossa. Kun Isojaossa jakamatta jätetyt etuudet jaetaan saman jakoperusteen mukaan, on manttaali yleinen jakoperuste myös niitä jaettaessa ja myös yhteisten vesialueiden jaossa. Maatiloja ositettaessa ositetaan myös jaettavan tilan manttaali eri tilojen kesken. Maatilan lohkomisessa vahvistaa maaherra uusien tilojen manttaalit. Maakirjojen manttaalit ovat merkitty sekä maakirjaan että maarekisteriin. Osittamalla syntyneiden tilojen manttaalit käyvät selville maarekisteristä. Sen jälkeen kuin 29.11.1924 on annettu laki eräiden maaverojen lakkauttamisesta, on manttaali verolukuna menettänyt suurimman osan entisestä merkityksestään, mutta on se vielä tärkeä tekijä talojen osuutta yhteisiin tiluksiin osoittavana mittana."
(Lähde: Hakkila, Esko: Lakiasian käsikirja. Manttaali. WSOY. Helsinki 1938, s. 626-627)

Alkuun...

VANHAN SUOMEN AIKANA KÄYTETYT ERILAISET MITAT
RAHAMITAT
TAALERI:
- KUPARITAALERI, vuodesta 1624 menetti arvonsa siten,
että yksi HOPEATAALERI vastasi KOLMEA KUPARITAALERIA.

- HOPEATAALERI: vuodesta 1665 alkaen 29 gr HOPEAA ja 4 MARKKAA

- RIIKINTAALERI vuodesta 1619 lähtien 25 gr HOPEAA

Venäjän vallan jälkeen RUPLA, joka jakautui 100 KOPEEKKAan

PITUUSMITAT:
-KYYNÄRÄ = 59,38 cm. Se jakautui 2 JALKAAN = 2 KORTTELIA = 6 TUUMAA

-PENINKULMA 1700-luvulla = 10 VIRSTAA= 600 SYLTÄ 1068,8 m

Käyttöön tuli VENÄJÄN VIRSTA = 500 SASENIA = 1066,8 m

1 SASENIA= 3 ARSSINAA ( KYYNÄRÄÄ) = 12 TSETVERTTIA= 7 JALKAA ON 12 TUUMAA

1 TUUMA = 2,13 m

1 ARSSINA on 71,1 cm

PAINOMITAT:
1700-luvun alussa KIPPUNTA. Vastasi 20 LEIVISKÄÄ n. 170 kg
- KIPPUNNAN suuruus vaihteli siitä mitä tavaraa punnittiin.
LEIVISKÄ oli 8,5 kg, eli 20 NAULAA, joka oli 32 LUOTIA, joka 425 gr
Viljan mittana ULI , joka oli 9 PUUTA, 1 PUUTA 16,38 kg. Käytössä oli myös TSETVERT, joka vastasi 8 PUUTAA tai 1,3 TYNNYRIÄ

TILAVUUSMITTA:
TYNNYRI = 4 NELIKKOA ja 32 KAPPAA ja oli 146,6 LITRAA kuivaa tavaraa
Nestemittana TYNNYRI oli 48 KANNUA, eli 125 LITRAA. Heinäporras 4 3/4 KYYNÄRÄÄ pitkä JA 3 2/4 KYYNÄRÄÄ korkea.
Alkuun...